Metsässä liikkuessa saa kohdata monenlaista luonnon antamaa opetusta. Kuvien kuusen kaatuminen konkeloon toista kuusta vasten myrskyssä paljasti puun olleen keskeltä kovan ja kestävän, mutta pintapuun menneen säleiksi. Tässä ei pätenytkään sanonta moni 'kakku' päältä kaunis. Liekö puun ydin ollut sitä kuuluisaa tervaspuuta, joka kestää kaiken? Muinoinen kesäpaikan pihakoivu taas oli keskeltä täysin laho, mutta pinnan kaarnakerros piti puuta pystyssä kuin onteloputki konsanaan. Eroavatko lehtipuu ja pihkainen puu toisistaan lahoamisessa?

Meitä ihmisiä on myös sellaisia, joiden pinta ei kestä mitään kolhuja, mutta sisus on kuin rautaa ja mielipiteet järkkymättömät. Toisilta taas sisus on ollut ihan mätää jo kauan aikaa, mutta pintapuoli näyttää kesvun ja kunnon olevan OK. Kenties tekomme kestävät syvätarkastelun. Puun sisus paljastuu sen kaatuessa. Kuusi kaatui konkeloon toista vasten. Ketä vasten me ihmiset kaadumme kun pinta tai kuori pettää?  Olisiko meillä varaa elämämme korjaamiseen eli katumiseen elinaikana ennen kaatumista? Kova sisuksinen kaatuu kerran kuten pehmyt sisuksinenkin. Säleiksi menevät molemmat.