Lapsuudessani saunassa käytiin keskiviikko- ja lauantai-iltoina. Alusvaatteet vaihdettiin saunapäivää seuraavana aamuna. Saunan jälkeen yöpuku oli yleisimmin päällä. Nykyisessä elämäntilanteessani saunassa käyn silloin, kun siltä tuntuu, siis aika harvoin. Sauna on meillä enimmäkseen varastona. Minulla on sellainen "etuoikeus" kaupunkiasujana, että voin omasta rivitaloasunnon saunasta kävellä järveen vain pyyheliina vyötäröllä. Uikkarit kuuluvat kuitenkin asiaan häveliäisyyssyistä, sillä olenhan kaupunkiasuja.

Eilen päätimme viettää oikean lauantaisaunaillan. Sauna lämpimäksi ja puolison kanssa yhtäaikaa lauteille. Sitten uimaan aluksi yksin ja toisella reissulla puolison kanssa. Tuoretta koivuvastaa ei ollut meillä nyt käytössä, mutta joskus on ollut. Saunamme on "neuvotteluareena". Siellä lauteen ovat vastakkaisilla seinillä ja kiuas siinä välissä suoraan ovesta tultaessa. Saunassa on myös ikkuna, jonka takana kasvaa sananjalka. Se peittää etupihalta suoran näkemisen saunaan. Sauna on hämyinen, jopa pimeä ikkunasta huolimatta. Saunavalo on lauteiden alla puusäleikön takana. Vaikka valokin olisi palamassa saunassa, niin siellä on silti himmeän hämyisää.

Kiuaskivien joukossa on kuppikivi, johon voi laittaa vettä, joka kuumetessaan suhahtaa kiukaaseen. Lauteille ei mahdu pitkin pituuttaan. Joskus vääntäydyn selälleni ja pistän jalat seinälle kohti kattoa. 25 vuotta sitten tuo temppu onnistui helposti. Nyt se vie aikaa ja vaatii taitoa. Varpaan kynsien "polttaminen" antaa oikean tunteen saunan löylyistä. Se on muisto lapsuudesta. Kynsiä pitää polttaa, niin silloin on saunassa oikea lämpö. Puolisoani en yleensä kiusaa tällä tempulla. Eilen löylykiulusta viimeisten vesien heitto kiukaalle toi kuitenkin tuon varpaat kippuraan vievän kuumuuden hetkeksi saunaan ja muistot lapsuudesta mieleen.