Opiskelupaikassani Helsingissä (ei Yliopistossa) vietettiin perjantai-iltaisin railakkaita juhlia, joiden jälkeinen aamu oli kuten tuollaisten juhlien jälkeen tapaa olla. Tyytymättömyys joka perjantaisiin pippaloihin alkoi ottaa voimille. En ollut tottunut sellaiseen. Olin lähes armeija-aikaani asti absolutisti. Kaipasin jotain muuta ajankulua viikonlopuiksi. Ravintolakierroksiin ei minulla ollut rahaa. Tuttujakaan ei ollut koko kaupungissa. Olivathan toki tädit, joiden luona ei voinut yhtenään vierailla.

Yritin kokeilla myös kirkossa käyntejä, mutta Lauttasaaren kirkossa, joka oli asuntoani lähellä, en kokenut olevani kotona. Sain kuitenkin yhdeltä kirkkoreissulta mukaani kutsun Yliopiston suureen juhlasaliin opiskelijoille tarkoitettuun viikon mittaiseen luentosarjaan. Alkamispäivän illansuussa soitin kutsun antaneelle, että olen liian huono ihminen tullakseni tuollaiseen tilaisuuteen. Puhelinkeskustelun aikana mieleni muuttui ja minua tultiin hakemaan oiken joukolla. Kävellen menimme Yliopistolle, jossa oli salintäydeltä väkeä.

Tilaisuuden alkaessa minulle selvisi, ettei ollutkaan kyse luentoillasta tai iltaluennosta, vaan jonkinlaisesta uskonnollisesta tilaisuudesta. Viihdyin illassa ja kuuntelin ahmien useiden ikäisteni kertomuksia omasta elämästään ja ongelmistaan sekä niihin löytyneistä ratkaisuista. Erään naisopiskelijan kertomus hätkähdytti minua. Hän sanoi uudestisyntyneensä rippikoulun aikaan. Mummoni oli helluntalainen ja hänkin puhui usein siitä, että minun pitäisi uudestisyntyä ymmärtääkseni Raamattua ja Jumalaa. Nyt olin kuitenkin evankelisluterilaisten seurassa ja he puhuivat samasta asiasta. Olin ostanut eteisaulasta kirjan "Kuka on kristittu" ja ajattelin, että sen lukemalla tuo asia selviää minulle ensi yönä.

Ilta Yliopistolla loppui ja jatkot olivat linja-autoaseman vierellä vanhassa purettavan talon näköisessä huoneistossa. Siellä keskusteltiin pienissä ryhmissä tai jopa kaksittain. Minutkin ohjattiin vanhan sedän puheille. Tunnin verran keskusteltuamme elämässäni oli tapahtumassa jokin käsittämätön muutos. Ihmeekseni kerroin koko elämäntarinani täysin vieraalle ihmiselle ja sain ohjeeksi yksinkertaisen neuvon: "Sinun tulee antaa elämäsi Jeesukselle ja ehdoitta." En ymmärtänyt aivan täysin, mitä se tarkoitti, mutta lupasin tehdä niin. Kuulin kuinka minun puolestani rukoiltiin ja luvattin antaa kaikki virheeni ja pahat tekoni, jopa syntini, anteeksi.

Palatessamme samalla joukolla, millä olimme tulleetkin, takaisin asunnolleni, hyräilin lapsena oppimiani virsiä ja pyhäkoululauluja. Ystäväni eivät kulkeneet enää ihan minun vierelläni, vaan vähän taempana. Mieleni ja oloni keveni kevenemistään ja ennen kuin olimme perillä, taisin kovalla äänellä lukea uskontunnustusta yön pimeyteen kohti taivaan tähtiä. Erotessamme lupasin lähteä seuraavanakin iltana samaan paikkaan. Asunnossani luin ostamani kirjan ja huomasin, että minähän olenkin kristitty.

Viikon ajan minut tavattiin istumasta Yliopiston suuren juhlasalin oikeassa reunassa melkein takarivissä ja tilaisuuden jälkeen Salomoninkadun huoneistossa keskustelemassa pienissä ryhmissä. Opiskeluni tuntui nyt sivuseikalta ja Raamatun läpilukemisesta tuli pääasia. Viikko kului ja kuukaudet. Sain Opistosta, jossa olin opiskelemassa, priimuksen paperit. Samana keväänä sain kutsun aloittaa teologian opiskelut, mutta ei Yliopistossa. Minusta tehtäisiin pappi lähetystyöhön maailman ääriin.

Joka kevät, näin maaliskuun 10. päivänä, muistuu mieleeni edellä kerrottu tapahtumasarja. Perjantai-iltaiset kaljakemut vaihtuivat raamattupiiri-iltoihin ja uuden elämäntavan opettelemiseen. Monien mielestä olin menettänyt tai menettämässä järkeni ja toiset taas iloitsivat minun kanssani uudesta ennen kokemattomasta elämästä näkymättömän maailman keskellä. Se oli ja on sitä nk. uskoa.

Minusta ei tullut lähetyspappia maailman ääriin, mutta työkseni keräsin rahaa, jotta toiset olisivat voineet lähteä lähetystyöhön. Elämäni annoin niin täysin Jeesuksen käyttöön, että oma perhe ja lapset jäivät isää vaille. Tätä kadun niin kuin isä vain voi katua. Vähemmälläkin kotoa pois olemisella olisin voinut elämäntehtäväni saada suoritetuksi.